KLV:n Tiistaikilpailuohje
KLV:n tiistaikilpailut ovat luonteeltaan harjoituskilpailuita. Tarkoitus on harjoitella lähtöjä, purjeitten ja veneen käsittelyä, ja sääntöjä. Riskinoton tulee olla selvästi alemmalla tasolla, kuin SPL:n kalenteriin merkityissä kilpailuissa. Vasta-alkajien on voitava turvallisesti osallistua purjehdukseen.
Kalustovaurioita tulee välttää mieluimmin, kuin pyrkiä hyvään sijoitukseen riskinotolla. Valmiuksien luominen SPL:n järjestämiin kilpailuihin osallistumiselle on tavoitteena samoin, kuin oman veneen tuntemuksen ja purjehdusosaamisen lisääminen yleensä. Kilpailutoimikunta toivottaa mukavia tiistai-iltoja kisaajille.
KILPAILUSSA SOVELLETAAN LYS-TASOITUSTA JA SPL:N SÄÄNTÖJÄ
LYS-luku määräytyy suomen kansallisen LYS-taulukon venetyyppiluettelon mukaisesti, venekohtaisen LYS-todistuksen mukaisesti tai KLV:n kilpailutoimikunnan päätöksen mukaan.
LUOKKAJAKO
Mikäli tiistaikilpailuihin ilmoittautuneitten veneitten kokonaismäärä jää alle 15, on kilpailussa vain yksi luokka ja yhteislähtö. Tiistaikilpailun kipparikokouksessa kauden alussa voidaan päättää kahdesta luokasta ja lähdöstä, mikäli kilpailijoita ilmoittautuu selvästi enemmän. Tällöin LYS 1 on 1.16 SGV tai suurempi, LYS 2 on SGV 1.15 ja pienemmät kertoimet.
ILMOITTAUTUMINEN
KLV:n kotisivuilta / tiistaikilpailut ladataan ilmoittautumiskaavake, joka lähetetään täytettynä ja liitetiedostona osoitteeseen klv.kilpailut(a)gmail.com. Vanhan tavan mukaan myös täytetty lomake jätettynä kerhon toimistoon / kipparikokoukselle on pätevä ilmoittautuminen.
Kilpailija ilmoittautuu koko kilpailukaudelle 2011. Kilpaileva vene tai kippari voi ilmoittautua spinnakeria/ gennakeria käyttäen täysillä kertoimilla, tai ilman näitä purjeita alennetulla kertoimella (-0.03) koko kaudeksi. Halutessaan voi lisäksi ilmoittautua myös satunnaiseksi yksinpurjehtijaksi tai pelkästään yksinpurjehtijaksi haluamillaan purjeilla koko kaudeksi. SPL:n LYS hyvityskertoimien lisäksi KLV antaa lisähyvityksiä seuraavana olevan taulukon mukaisesti edellyttäen, että ne ovat huomioitu ilmoittautumiskaavakkeessa. Lautakunta ei anna hyvityksiä automaattisesti sen perusteella, mitä purjeita kilpaileva vene käyttää. Ainoastaan satunnainen yksinpurjehdus tunnistetaan tuomariveneestä. Ilmoittautumisia vastaanotetaan niin kauan, kuin tiistaikilpailuja on jäljellä. Kaikki SPL:n jäsenveneet ovat tervetulleita kisaan mukaan ilman ilmoittautumista. Tällöin lautakunta soveltaa täysiä kertoimia listojen / todistuksen mukaisesti tunnistetulle veneelle.
HYVITYKSET LYS-LUKUUN,
vain ilmoittautumiskaavakkeen jättäneille.
S= spinnaakerin / gennakerin poisjättö -0,03
V= kiinteä potkuri -0,01 ei koske perämoottoriveneitä
Yllä mainitut hyvitykset ovat SPL:n käytännön mukaisia.
Lisäksi KLV myöntää hyvitystä seuraavista asioista:
Naiskippari -0.01
Juniorikippari , alle 20 v -0,01
Yksinpurjehtija -0.01 autopilotin käyttö sallittu turvallisuussyistä
Kilpailija ilmoittaa käytettävän LYS kertoimen koko kaudelle. Vain satunnainen yksinpurjehdus voidaan huomioida kertoimessa poikkeuksena säännöstä. Tämän mahdollisuuden käyttö tulee erikseen osoittaa ilmoittautumiskaavakkeessa.
Pistelaskenta
KOKO PURJEHDUSKAUDEN PISTEET LASKETAAN YHTEEN SITEN, ETTÄ KAHDEKSAN (8) PARASTA SIJOITUSTA HUOMIOIDAAN.
Pisteitä purjehduksessa sijoittumisesta saa seuraavasti:
sija 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 jne
pisteet 13 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1
Pistelaskennassa kahdeksan kisaa ylittävistä osallistumisista saa kustakin yhden pisteen aktiivisuuden palkitsemiseksi. Tuomariveneenä olosta saa pisteitä siten, että tuomarivuoron pisteet ovat samat kuin veneen seuraavan ajetun kilpailun pisteet. Viimeisen kilpailun tuomaroinnista saa samat pisteet, kuin vene on saanut edellisessä ajamassaan kilpailussa. Osakilpailupisteet sekä lopullinen pistelasku lasketaan LYS 1 ja LYS 2 luokkajaon mukaan.
TUOMARIVENEVUORO
Kauden 13 kilpailua tarvitsevat aina tuomariveneen. Vuoro on ollut kiertävä ja vapaaehtoinen. Tuomarivenetoiminnasta on omat ohjeensa (muut ohjeet-tuomariveneelle). Katsomme, että tuomarivenetoiminnan tunteminen helpottaa veneen viestien seuraamista ollen oma osionsa kilpailutietämystä ja osaamista. Ratavalinnat ovat ennalta tehtäviä päätöksiä, mutta myös kilpailun kuluessa pitää surata tilannetta ja tehdä uusia ratkaisuja. Painotamme ennakkoon tilanteen arvioimista ja keskustelua kilpailutoimikunnan kanssa. Kipparikokouksessa pyritään kokoamaan alustava lista tuomarivenevuoroista.
RATA
Kilpailun lähtölinja on Marinsataman laiturialueen edustalla A-laiturista Sarfvikin suuntaan (länteen). Lähtölinja merkitään kahdella poijulla ja linjan paikka on yleensä koko kauden samassa sijainnissa . Lautakunnan vene on tyypillisesti A- laituriin kiinnittyneenä linjan kohdalla. Lähtölinja on lautakunnanveneen oranssilipun ja ulomman poijun linja. Kilpailijoita kehotetaan välttämään lautakunnanveneen ja lähtölinjan rajauspoijun välisellä alueella liikkumista ensimmäisen valmiuslipun noustua muulloin, kuin varaslähdön paluussa lähtölinjan taakse.
Marinsataman lähtölinjalta rata jatkuu etelään Koivusaaren selän suuntaa Soukan rannan kautta. Kvärlanin ja Ala- Kivenlahden välinen punainen viitta voidaan jättää noudattamatta meno- sekä paluureitillä. Seuraava punainen viitta Småholmarna - Ristiniemi välissä noudatetaan sekä meno, että paluureitillä. Punainen viitta Björkön ja Klobbenin välissä on kääntömerkki menoreitillä Soukan kääntöpoijulle. Viitta kierretään vastapäivään eli "väärältä puolelta".
Soukan kääntöpoiju on KLV:n asettama oranssipoiju, joka kierretään myötäpäivään menoreitillä. Poikkeuksena kääntöpoijun kiertosuuntaan on lyhennetty rata, jolloin se kierretään vastapäivään samalla tavoin, kuin palattaessa rataa takaisin.
Rata jatkuu Koivusaarenselän länsilaidalle. KLV:n asettama kääntömerkki, oranssipoiju on asennettu Roholmenin edustalle. Poiju kierretään vastapäivään.
Rata jatkuu Koivusaaren Selkää Pentalan edustalla olevalle turvavesimerkille, joka kierretään vastapäivään ja palataan takaisin Soukan kääntöpoijulle. Koivusaaren Selällä on vapaus valita purjehdusreitti, rataohje ei rajoita ei aseta rajoituksia.
Normaali rata päättyy LYS 2:n osalta Soukan poijulle, jossa maali sijaitsee. LYS 1 jatkaa Koivusaaren selällä vielä uuden kierroksen Roholmenin poijun ja Pentalan turvamerkin ympäri Soukan poijulle maaliin.
Pitkä rata, lippu 2 Pentalan kääntöpoijulta palataan Småholmarnan punainen viitta noudattaen maaliin Marinsatamaan. Radan 2 maali on lähtölinja. Normaaliradan maali, Soukan poiju jätetään kiertämättä paluumatkalla. Muuten pitkä rata purjehditaan, kuin normaalirata. LYS 1 kiertää siis Soukan poijun kerran sekä Roholmenin poijun ja Pentalan turvamerkin kaksi kertaa.
LÄHTÖVIESTIT
Lähdön 5 minuutin merkki on luokkalippu. LYS 1 = D, LYS 2= E
Huomio myös sireenillä annetaan klo 18:05 ( Tööt).
Mikäli lähtöjä on vain yksi yhdistetty luokka= F lippu.
Lähdön viestiliput ovat SPL / ISAF ohjeen mukaiset. Tyypillisesti valmiuslippu on P, mutta muitakin ohjeen mukaisia käytäntöjä voidaan viestittää.
4 minuutin valmiusmerkki,
Lippu P ja äänimerkki annetaan minuutti luokkalipun jälkeen (tööt) 18:06.
1 minuutin valmius,
P-lippu lasketaan ja huomioäänimerkki annetaan (Tööt-Tööt) klo 18:09
Ilman lykkäyksiä lähtömerkki , luokkalippu alas ja starttilaukaus annetaan klo 18:10.
Varaslähdöt liputetaan X-lipulla ja sireenillä annetaan katkottua äänimerkkiä enintään 4 min, ja valvotaan, että kaikki varastaneet veneet ovat palanneet lähtölinjan taakse aloittaakseen hyväksytysti. Tarpeen mukaan voidaan varaslähtöjen ehkäisemiseksi käyttää Z-lippua ja 20 % aikasakkoa. Muulloin varaslähdöstä, jota ei suoriteta hyväksytysti palaamalla, rangaistaan 15 minuutin sakolla. Myös yleinen palautus ja lähdön uusinta on mahdollinen, ensimmäinen korvausviiri ja kaksi äänimerkkiä (tööt-tööt).
Normaali rata, ei viestilippua. Pitkä rata viestilippu 2. Lyhyt rata Soukkaan , lippu S.
Äänimerkit lopetetaan määräajan kohdalla ja ovat vain huomion herättämiseksi. Lipun nosto tai lasku on ensisijainen ja tarkka signaali ja on pätevä myös ilman äänimerkkiä.
KILPAILUN MUUT VIESTIT
Tuuliolojen johdosta kilpailu voidaan:
" lykätä tööt - tööt AP-lippu kilpailun alussa tai kesken lähdön
" keskeyttää tööt-tööt- tööt N- lippu kilpailun aikana
" lyhentää tööt-tööt S- lippu kilpailun aikana tai jo lähdössä
Radan lyhentämiskäytännöt:
1. Maalilinja myös LYS 1:lle on Soukan kääntöpoijulla tultaessa takaisin Koivusaaren selän kääntömerkiltä. S-lippu maalilinjalle asettuneessa tuomarialuksessa Soukan poijulla.
2. Käännytään takaisin Soukan kääntöpoijulta. Tällöin poijun kiertosuunta on vastapäivään, kuten tultaessa Koivusaaren selältä takaisin. S -lippu viestitettynä lähdön yhteydessä tarkoittaa Soukan kääntöpoijun kautta takaisin Marinsatamaan lyhennettyä rataa.
Kilpailu päättyy 21:10. Veneet, jotka silloin eivät ole ylittäneet maalilinjaa katsotaan keskeyttäneiksi, jolloin sijoitusta tai pisteitä ei saada.
Osakilpailutulokset ja loppuranking julkaistaan KLV:n nettisivuilla (kilpailut).
Palkintojen jako suoritetaan purjehduskauden päättäjäisissä. Palkintoja jaetaan osanoton edellyttämällä tavalla.







